Jatkokertomus: Talvea paossa. Osa III Kohti Baskimaata

Vedettyämme ja raahattuamme matkapakaasit ja itsemme asemalle musta pilvi purjehti horisonttiin (tämä siis kuvainnollisesti). Juna-aikataulua oli syynätty tarkkaan ja moneen kertaan: juu tuolla on lähdettävä, jotta ehditään Irunin junaan, joka lähtisi Montparnassen asemalta klo 15:50. Kummaltakin oli vain jäänyt huomaamatta se pienen pieni D - kirjain, joka oli symboli sille, että juuri sinä maanantaina kaikista vuoden muista maanantaista poiketen ei tuo juna ollut kulussa.

Tapahtui kesällä: Yhden naisen yksityinen matkatoimisto oli elokuussa 2010 tehnyt merkittävän löydön: kahden hengen matkaliput TGV-junalla Pariisista Espanjan Iruniin ENSIMMÄISESSÄ LUOKASSA yhteensä 80 €! Euroopan junayhtiöt myyvät ennakkoon joskus matkoja käsittämättömän halvalla. Tämän matkan normaalihinta on kahdelta n. 250 € ja toisessakin luokassa 190 €. Aikamoinen löytö tälle matkatoimistolle. Sitä juhlistettiin kuohuviinillä ja siitä riitti juttua pitkään. Tämä matkatoimistovirkailijatäti oikein rallatteli pari päivää onnistuneen kaappauksen johdosta.

Takaisin Maintenonin asemalle. Seuraava juna lähtisi tunnin kuluttua ja silloin jäisi 10 minuuttia junanvaihtoon olettaen, että se olisi ajoissa. Paniikin kulma jo vilahti kun kuulutus kertoi, että Montparnasselle lähtisi bussi aseman edestä. Jippii olemme pelastuneet, jupisimme kun bussi kaartoi akveduktin alitse matkaan, ja kiva mennä bussilla. Mutta autobus menikin vain Rambouilletiin asti ja siitä olisi matkaa jatkettava paikallisjunalla. No, ei muuta kuin raahaamaan taas portaita alas ylös edelleenkin RRRaskaita matkalaukkuja.

Pelastusolosta ei ollut enää tietoakaan, kun juna ei inahtanutkaan siihen aikaan kun sen oli ilmoitettu lähtevän. Kun se vihdoin lähti 40 min myöhässä eli vielä pikkiriikkinen toive siitä, että ehditään kunnes selvisi mikä on paikallisjuna Pariisin lähiöissä. Pötkö tuskin pääsi vauhtiin kun jo hidastettiin seuraavaa pysäkkiä varten ja niitä riitti. Tuskin koskaan on statuksensa turistiksi vaihtanut matkatoimistovirkailijatäti ollut niin lähellä aivoinfarktia kuin siinä vaiheessa kun Ranskan rautateiden ylpeys pysähtyi juuri ennen Montparnassen asemaa odottamaan jotakin ja kellon viisarit osoittivat 15:50. Ja meidän ihanat ensimmäisen luokan paikkamme tyhjinä kiisivät 300 km tunnissa kohti Espanjaa.