Olemme erikoistuneet off season – matkusteluun, tilaa on, hinnat ovat halvempia, kaikkialla rauhallista, suosituissakin museoissa ja arkeologisissa kohteissa vähemmän väkeä. Yöjunassa Irunista Lissaboniin oli myös tilaa runsaasti marraskuun lopulla. Säästäväisinä emme ottaneet makuupaikkoja, vaan luotimme siihen, että päivävaunussa on tarpeeksi rauhallista yöaikaan. Etukäteen rankalta tuntunut matka menikin yllättävän mukavasti, vaikka istumista kertyi reippaat 11 tuntia. Ihan hyvä tapa aloittaa elämämme ensimmäinen vierailu Portugaliin.
Matkalla mukana seuraava matkatoimistovirkailijatädin sähläyksen ansiosta Lissabonissa oli vietettävä yksi yö varakortteerissa ennen kuin pääsimme omaan pikku kaksioomme lähellä Avenida de Liberdadea. Varakortteeri oli Santa Apolonia – aseman vieressä hyvin vaatimattomassa residencialissa isohko huone varustettuna lavuaarilla ja bideellä (hmm). Varsinainen kylpyhuone sijaitsi käytävän päässä. Henkilökunta oli erittäin ystävällinen ja avulias ja kaikkialla oli siistiä.
Majapaikassa näytti meidän lisäksemme olevan kaksi muuta asukasta: intialaismiehiä, nuori ja vanha, jotka olivat pukeutuneet silkkipukuihin ja – solmioihin, tärkätyt paidat totta kai ja sliipatut kampaukset. He olisivat sopineet paremminkin Shellin hallituksen vuosikokoukseen kuin Residencial Oliveiran tv-huoneeseen lukemaan sähköpostejaan. Lissabonin aika alkoi mukavasti.
Onko syynä ikä vai joku muu, mene tiedä, mutta nykyään suurkaupungeissa voipuu. Kun on mukava huoneisto asuntona niin kuin meillä, niin siellä tulee vietettyä aikaa. Entisaikaan stimuloiduin isoissa kaupungeissa, energiaa tuntui riittävän loputtomasti. Nyt muutaman tunnin kiertely kartsalla väsyttää ja pitää päästä ”kotiin” lepäämään. No, ilmakin oli tuon viikon ajan melko sateinen ja matalapaineinen.
Mahtavia kokemuksia tuli kuitenkin taas plakkariin. Kiitos kuuluu suurelta osalta kaupungissa majaa pitävälle Timille, joka vei meitä off-tourist vyöhykkeelle mm. amatöörifado – iltaan, vai pitäisikö sanoa nykyään karaokefado-, koskettavia tulkintoja kuultiin niin taksimieheltä kuin pankkivirkailijaltakin. Ja syötiin ja varsinkin juotiin hyvin, kuinkas muuten!
Toisenlainen musiikkikokemus oli Gulbenkian säätiön orkesterin konsertti, joka soitti mm. Magnus Lindbergiä. Yleisnäkymä oli, että muut yleisön jäsenet ovat meitä rikkaampia. Erikoinen tapa oli baarissa (pysty-). Herrasväki oli hyvissä ajoin muodostanut jonon baaria ympäröivän köyden eteen. Ja kun se avattiin, kaikki ryntäsivät tiskin päässä olevalle kassalle, joita oli tasan yksi. Tässä kerrottiin mitä halutaan, sitten maksettiin ja kuitilla sai henkilökunnalta tilaamansa. Kalliisti pukeutuneet, kiiltäväkenkäiset tädit ja sedät jäivät sitten heti kassan viereen tiskille mutustelemaan sandesia, mitälietorttua ym. ja imemään sumppia. Tästä seurasi välttämättä se, että koko systeemi tukkeutui kohta. Ensin ihmiset eivät päässeet kassalta eteenpäin ja kun pääsivät, eivät mahtuneet ottamaan tilauksiaan vastaan, koska tiski oli tiukkaan kansoitettu. Siinä riitti hupia konserttia odotellessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti